(10 May, 2026) Anne Mattila
Times
Description
ANNE MATTILA - LAULUJA RAKKAUDESTA
Rakastettu Anne Mattila jatkaa keväällä 2026 suosittua Lauluja rakkaudesta -kiertuettaan. Näissä konserteissa kuullaan teeman mukaisia kappaleita ja tarinoita elämän varrelta, Annen suurimpia hittejä unohtamatta.
Anne Mattila on esiintynyt jo yli kaksi vuosikymmentä. Vuonna 1999 alkaneen levytysuran aikana Annen levyjä on myyty yli 300 000 ja hänelle on myönnetty kahdeksan platinalevyä. Musiikkiuran lisäksi Anne on työskennellyt jo vuosia taidemaalarina. Vuodesta 2013 hänen ateljeenaan toiminut, Karvialla sijaitseva Annen taidekahvila on saavuttanut valtavat kävijämäärät, mutta nyt koittaa paluu yleisöjen eteen eri puolilla maata.
Annea säestäjänä toimii taiteilijan pitkäaikainen yhteistyökumppani, pianisti Jarkko Lahti.
Järjestäjä:
Oriveden Kampus
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (eri rakennuksessa)
Pyörätuolipaikat sijaitsevat permannolla katsomon edessä. Esteetön wc sijaitsee toisessa rakennuksessa (mahdollisuus käyttää sitä tarvittaessa).
More Images